Tekstit

Jallusinappi

Kuva
  2-3 pientä purnukkaa 1 dl sinappijauhetta 1 dl sokeria 1 dl tummaa siirappia 1 tl perunajauhoja 1 dl kuohukermaa 2 kananmunaa 1/4 dl omenatuoremehua 1 tl omenaviinietikkaa n. 4 rkl Jaloviinaa tai maun mukaan Sekoita kattilassa aineet paisti jaloviina. Kuumenna seosta koko ajan vispilällä sekoittaen ja anna kiehahtaa, sinappi paksunee melkoisesti tässä vaiheessa. älä keitä muuten kananmuna menee paakkuiseksi, anna vain nopeasti kiehahtaa. Mausta hieman jäähtynyt sinappi Jaloviinalla ja sekoita kunnolla, maistele ja lisää tarvittaessa siirappia tai lisää mehua. Lusikoi sinappi kiehuvassa vedessä kuumennettuihin ja hyvin valutettuihin purkkeihin, kierrä päälle keitetyt kannet. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua. Huom sinappi siis sisältää alkohlia eli ei lapsille :D

Voileipäkakkuja

Kuva
Hei, siinä jo voileipäkakku kuvia Teen lähipäivänä voileipä kakku ohjetta :) 

Saaristolaisleipä

Kuva
 Saaristolaisleipää ei tarvitse vaivata vaan ainekset vain sekoitetaan yhteen. Taikina jää aika löysäksi. Vaihtoehtoisesti piimän tilalla voit käyttää myös appelsiini mehua.  1 l piimää 50g hiivaa 3 dl siirappia 3 dl olutmaltaita 3 dl ruisjauhoja 1 rkl suolaa 10 dl vehnäjauhoja 2 rkl voita vuokien voiteluun Lämmitä piimä mikrossa kädenlämpöiseksi, murenna hiiva sekaan. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Voitele vuuat, itsellä meni kahteen foliovuokaan ja yhteen pienempään vuokaan. Anna kohota tunti liinalla peitettynä. Paista 175 asteessa ensin tunti ja 15 min ja voitele siirappi vesi seoksella( 2 rkl siirappia ja 1 dl vettä sekoitettuna. Paista vielä 40 minuuttia foliot vuokien päällä.  Kumoa leivät ja voitele kauttaaltaan siirappi vesi seoksella.  Jos haluat tehdä kokonaisen pellillisen tee kaksinkertainen määrä eli 2 litrasta piimää. 

Savuporopiirakka ja savuporojuustokeitto

  SAVUPOROPIIRAKKA  Pkt myllynparas suolainen piirakkataikinaa Puolikas savuporopussi Puolikas paprika 1 pieni sipuli 2 dl ruokakermaa Puolikas kanttarellituorejuustopkt 3 kananmunaa Suolaa, pippuria Sulata valmis piirakkataikina tai leivo itse, painele taikina voideltuun vuokaan. Ruskista pilkotut sipuli ja paprika pannulla. Esipaista taikinaa uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Lisää päälle pororouhe, sipulit ja paprikat. Sekoita keskenään tuorejuusto, kerma, kananmunat, puolikas tl pippuria ja puolikas tl suolaa, lisää seos piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia :) SAVUPOROJUUSTOKEITTO Pussi savupororouhetta 1 sipuli  1 porkkana Noin 1-2 litraa vettä Koskenlaskija paketti 2-4 dl ruokakermaa Suolaa ja pippuria  Venhäjauhoja tai maizenaa keiton saostamiseen eli saadaan keitosta paksumpi.  Pilko sipulit ja porkkanat pieneksi, kuullota ne kattilassa, lisää sekaan vesi ja anna kiehua hetken että porkkanat kypsyvät, lisää kerma ja koskenlaskija. Anna koskenlaskijan sulaa. L

Fetakasvispiirakka

Kuva
Yksi suolainen pyöreä valmis piirakka pohja Sulata pohja mikrossa ja painele voideltuun piirakkavuokaan, esipaista pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia.  Päälle puoli rasiaa apetinan fetapaloja Puolikas pilkottu paprika ja punasipuli.  Sekoita aurinko kuivattu tomaattituorejuustopaketti kahteen kananmunaan ja loraukseen maitoa, lisää puol tl suolaa ja ripaus pippuria. Paista noin 35 minuuttia 200 asteessa Erilaiset maustetut tuorejuustot ovat hyviä suolaisissa piirakoissa, vauhtoehtoisesti 2 dl ruokakermaa ja 3 kananmunaa. 

Mansikka valkosuklaapannacotta

Kuva
Juhlava mansikka valkosuklaa kerrospannacotta Noin 4-6 lasia riippuen lasien koosta Mansikkatäyte Noin 200 g pakastemansikoita 1 dl sokeria 3 liivatelehteä Laita liivatteet likoamaan. Kiehauta ja soseuta mansikat sileäksi. Sekoita lionneet ja puristetut liivatteet kuumaan mansikkasokeri seokseen. Laita laseihin jotka ovat vinossa asennossa esim korissa tms. Laita jääkaappin hyytymään noin 3 tunniksi.  Valkosuklaa täyte 4 dl kuohukermaa 1 dl maitoa Levy valkosuklaata  1 dl sokeria 3 liivatelehteä Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen, kiehauta muut ainekset ja sekoita lionneet  liivatteet sekaan.  Anna hyytyä vähintään noin kolme tuntia jääkapissa  Koristeluun esim mansikoita, puolukoita, raastettua valkosuklaata  

Tervehdys

Kuva
Heippa, haluasin vähän kertoa kuka täällä kirjoittelee: Eli tämmöinen iloinen ja rauhallinen ruuanlaitosta ja leipomisesta pitävä 25 vuotias nainen. Nautin myös pitkistä kävelylenkeistä, hiihdosta, laskettelusta ja saunomisesta. Ennen koronaaikaa kävin aika paljon keikoilla. Kesää rakastan, aurinkoa ja lämpöä, mökkeilyä, pyöräilyä, terasilla käymistä, matkustamista, grillausta jne..  Asun yhdessä mieheni kanssa, kotoisin olen Tuusulasta ja mieheni olen tavannut Levillä missä asuttiin myös yhdessä jonkin aikaa 😊 Työskentelen tällä hetkellä kokkina lounasravintolassa, olen ollut myös töissä laivalla, Levillä aika monta vuotta, eri ravintoloissa tarjoilijana ja kokkina. Olen käynyt merkonomi ja kokki koulun. Tämän kuun lopulla muutamme uuteen asuntoon 😊 Päivittelen tänne ruokaohjeita ja muutakin elämään liittyvää. Kunhan koronaaika joskus helpottaa niin matkapostauksia, tai sitten päivittelen vanhoja reissukuvia.  Onko kenelläkään ohjetoiveita tai ehdotuksia? Tervetuloa seuraamaan blogi

Täytekakkupohja

Kuva
Pohja Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, voitele kakkuvuoka, ota 3 samanlaista lasia, riko yhteen niistä 6 kananmunaa ja mittaa toiseen yhtä paljon sokeria kuin kananmunia on, mittaa kolmanteen venhnäjauhoja samanverran(tai 1/3 osa perunajauhoja ja loput vehnäjauhoja) lisää vehnäjauhojen joukkoon 1 tl leivinjauhetta.  Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi venhnäjauho leivinjauho seos varovasti käännellen munavaahdon sekaan. Kaada seos vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia, valmis kakku alkaa irtoilla reunoista ja kun kokeilet hammastikulla kakkua tikkuun ei jää taikinaa.  Älä availe uunin luukkua kuin vasta loppuvaiheessa kun katsot onko kakku valmis, muuten pohja lässähtää..  Annan kakun yleensä jäähtyä noin 15 minuuttia ja kumoan sen vielä kuumana.  Täytän jäähtyneenä ja täytän päivää ennen tarjoiluja. Koristelut ja pursotus tarjolle laitto päivänä 😊 TÄYTE Täytteeseen yleensä laitan purkin maustamatonta tuorejuustoa 1 dl vatkattua kuohukermaa Noin 100 g m

Daim juustokakku kinuskikastikkeella

Kuva
Pohja paketti digestive keksejä 70 grammaa sulatettua voita sekoita murskatut keksit ja voisula keskenään ja painele irtopohjavuuan pohjalle Täyte: 600 g tuorejuustoa 1.5 dl fariinisokeria 2 rkl maizenaa (myös peruna- tai vehnäjauho käy) 4 kananmunaa 150 g ranskankermaa 1 rkl sitruunamehua 100 g daimeja rouhittuna Vatkaa tuorejuusto, fariinisokeri ja maizena keskenään sileäksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan vatkaten massaan. Lisää ranskankerma ja sitruunamehu. Kääntele sekaan daimrouhe. Kaada massa pohjan päälle vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla 160 asteessa noin 1,5 tuntia. Avaa uunin luukku ja anna kakun olla uunissa jälkilämmöllä vielä vajaa tunti. Jäähdytä kakku huoneenlämmössä ja siirrä kakku jääkaappiin yöksi tai muutamaksi tunniksi. Päälle kinuskikastike 1 dl kuohukermaa 1 dl fariinisokeria keitä kuohukermaa ja sokeria kattilassa välillä sekoitellen noin 5min, anna jäähtyä hetken ja kaada kakun päälle, koristele rouhitulla daimilla. Kuvan kakku leivottu kesällä ja lai

Valkosuklaa juustokakku mansikkakerroksella

Kuva
  Halusin ensimmäiseksi ohjeeksi minkä julkaisen kertoa teille lempikakku ohjeeni 😋 Luottokakku Pohja paketti digestive keksejä 70 g voita Sulata voi mikrossa, murskaa keksit esim peunasurvimella tai pussin sisällä survoen, sekoita sulaneeseen voihin ja painele irtopohjavuuan pohjalle. Täyte 3 liivatelehteä 125 g prk maitorahkaa 200 g tuorejuustoa 0.5 dl sokeria 1 tl vanilijasokeria pkt valkosuklaata 2 dl kuohukermaa Sekoita yhteen rahka, tuorejuusto ja sokeri. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi, sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.  Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kiuhuvaan vesitilkkaan(n 4 rkl) Lisää liivatevesi koko ajan sekoittaen maitorahkatuorejuustosokeri seokseen, lisää sitten sulatettu valkosuklaa ja vatkattu kerma varovasti käännellen. Kaada seos irtopohjavuokaan ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia tai seuraavaan päivään. Mansikkakerros 300 g mansikoita 4 liivatelehteä 200 g tuorejuustoa 2 dl kuohukermaa 1 dl s