Täytekakkupohja





Pohja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, voitele kakkuvuoka, ota 3 samanlaista lasia, riko yhteen niistä 6 kananmunaa ja mittaa toiseen yhtä paljon sokeria kuin kananmunia on, mittaa kolmanteen venhnäjauhoja samanverran(tai 1/3 osa perunajauhoja ja loput vehnäjauhoja) lisää vehnäjauhojen joukkoon 1 tl leivinjauhetta. 

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi venhnäjauho leivinjauho seos varovasti käännellen munavaahdon sekaan. Kaada seos vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia, valmis kakku alkaa irtoilla reunoista ja kun kokeilet hammastikulla kakkua tikkuun ei jää taikinaa. 
Älä availe uunin luukkua kuin vasta loppuvaiheessa kun katsot onko kakku valmis, muuten pohja lässähtää.. 

Annan kakun yleensä jäähtyä noin 15 minuuttia ja kumoan sen vielä kuumana. 

Täytän jäähtyneenä ja täytän päivää ennen tarjoiluja. Koristelut ja pursotus tarjolle laitto päivänä 😊

TÄYTE
Täytteeseen yleensä laitan purkin maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vatkattua kuohukermaa
Noin 100 g marjoja ja reilusti sokeria, joskus myös maitorahkaa jos sitä sattuu löytymään kaapista. Om myös herkullista jos tekee kahta eri täytettä, toisen esim kinuskikerma tai suklaamousse tai valkosuklaa.

Voin erikseen tehdä postauksen täytekakun täyteohjeista 😋



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taatelikakku

Sekalaisia kuvia 😊