Tekstit

Rapanperimehu

Kuva
    Rapanperimehu Ainekset 4 isoa rapanperin vartta  3 litraa vettä  1 dl sokeria 1 rkl puolukoita Huuhtele ja pilko rapanperit, älä kuori. Keitä vedessä noin 10 minuuttia ja lisää sokeri, sen jälkeen anna kiehua vielä hetki että sokeri sulaa. Laota kansi päälle ja anna olla huoneenlämmössä tunti. Siivilöi ja pullota pulloihin. Säilytä kylmässä. Säilyy noin 5 päivää hyvänä. Voi myös pakastaa 😊 Namnam herkkua Sekaan voi lisätä myös esim mansikoita, mustikoita yms. Puokukat oli tuomassa pinkkiä väriä 😊

Tänä viikonloppuna tuli leivottua 😊

Kuva
 

Lakritsijuustokakku mansikkakerroksella

Kuva
  Vasen kakku on lakritsijuustokakku mansikkakerroksella 😊 Pohjalle Noin 15 kpl jotain keksejä, kaura, digestive, domino, suklaakeksejä 50 g voita Murskaa keksit ja sekoita sula voi joukkoon, painele irtopohjavuuan pohjalle ja jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi Täyte 200 g tuorejuustoa Pkt maitorahkaa 2 dl kuohukermaa  1 dl sokeria 1-2 tl raakalakritsi jauhetta siivilöitynä 3 kpl liivatelehtiä  Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.  Sekoita keskenään vatkaten tuorejuusto, maitorahka, sokerit ja raakalakritsijauhe. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita lionneet ja puristetut liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja lisää vatkaten rahkatuorejuustoseokseen. Kääntele kermavaahto sekaan. Maistele ja lisää tarvittaessa raakalakritsijauhetta. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia Mansikkatäyte: 4 kpl liivatelehtiä 150 g pakaste mansikoita 0,5 dl sokeria 1 tl vanilijasokeria Mansikka rahkapurkki 2 dl kuohukermaa Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita rahka ja sulatetut ja soseutet

Viikonloppu 😊

Kuva
kinkkuvoileipäkakun tekoa 😊 Minivoileipäkakku miehelle 😊 Lakritsijuustokakku mansikkakerroksella 😊 Mansikka laatikko 😊  

Kinkkupiirakka

Kuva
Tänään leivoin meille iltapalaksi kinkkupiirakkaa, valmis suolainen piirakkataikina pohja, päälle kinkkua, sipulia, paprikaa, valkosipulia ja 3 munaa ja dl ruokakermaa sekä mausteita ja juustoraastetta. Piirakka menossa uuniin, 200 asteessa 30 min ja uuni sammutettuna jälkilämmöllä 10 minuuttia. Esipaistoin pelkkää pohjaa 10 minuuttia ennen täytteiden lisäämistä.  Tarvikkeet

Miltä muiden kasvatukset näyttää?

Kuva
  Salaatit ja persilja, salaatille varmaan vähän liian kuuma kasvihuoneessa kun hieman nahistunut?  Tomaattia, kurkkua, salaattia, chiliä, rucolaa, chilin taimet vaan kuoli kun siirsin ne sisältä kasvihuoneeseen...  Mustaviinimarjapuska Mansikan taimia ja takana rapanperia 😊

Kotiesittely

Kuva
 Meidän pieni kotimme ❤️ 70 neliötä, kaksi makkaria, keittiö, olkkari, saunakylppäri ja wc.  Wc remontti jossain vaiheessa suunnitteilla. Asuntoon olemme uusineet laminaattilattian ja uuden saunan kiukaan, ei vielä muuta, pikkuhiljaa 😊 Takapihan kuvat Olkkaria ja keittiötä Vierashuone Olohuone Sauna Kylppäriä Kylppäriä Keittiötä Pääsiäisvitsatkin vielä siellä 😁🤭 Eteistä Eteistä Etupihaa Erillinen pikkuvessa Meidän makkarista jäi näköjään kuva ottamatta, lisään joku päivä jälkikäteen kun sänky pedattu 🙈😂

Perunasalaatti ohjeet

Pian saa uusia pottuja 😊 sen takia muutama herkullinen perunasalaattiohje😋 onko teillä perunoita kasvamassa? Perinteinen perunasalaatti Tarvikkeet: Kilo perunoita Iso sipuli 4 maustekurkkua 4 omenaa Sinappia Suolaa ja pippuria Keitä kilo perunoita suolavedessä kypsäksi, jäähdytä, pilko pienemniksi tai jos potut pieniä anna olla salaatissa kokonaisena. Sekoita pottujen joukkoon 1 pieneksi leikattu sipuli, 4 leikattua maustekurkkua, 4 leikattua omenaa, noin 2 dl majoneesia, 2 dl kermaviiliä, 2-4 rkl sinappia, oman maun mukaan suolaa ja pippuria sekoita. Perunasalaattiin uppoaa suht reilusti noin 1 rkl tai kaksi. Nauti grilliherkkujen kaverina 😋 Vihreä pottusalaatti Tarvikkeet Kilo perunaa Basilikaa ja persiljaa Rypsiöljyä noin 2 dl 2-3 Valkosipulin kynsiä  Pari sipulia  Suolaa ja pippuria  Keitä perunat kypsäksi ja jäähdytä. Soseuta sauvasekoittimella puntin basilikaa lehdet ja melkein kaikki persilja puntista sekä öljyä ja valkosipuli ja ripaus suolaa. Sekoita tasainen seos perunoitt

Pihajuttuja😊

Kuva
 Meidän pihan luumupuu 🥰 Tulppaaneja Atsaleat eivät ole vielä puhjennut kukkaan, edessä kirksikkaluumupuu.  Omenapuiden kukkaa😊

Se olisi kesäaika alkanut ❤️

Kuva
 Mökki viikonloppu 😊 ja talviturkki heitetty👌 mites muilla viikonloppu sujunut? 😊